#Helsinki59 – Kulosaari

Blogin nimestäkin voisi jo päätellä, että täällä olisi kuvasarjoja, mutta niitä, etenkään mitään pitkiä sarjoja ei ole paljoa näkynyt. Tämä postaus on startti sellaiselle ja sarjan nimi on #Helsinki59. Tuo numero ei siis viittaa postinumeroon 00590, joka on btw Laajasalossa KST:n syntysijoilla, vaan rakkaan pää- ja omalta osaltani myös kotikaupunkini 59 eri kaupunginosaan. Kuvasarjatulen mahtava crew aikoo siis tulevan vuoden aikana kuvata 59:stä kaupunginosasta mahdollisimman monta ja julkaista kustakin jutun täällä. Sarjan säännöt menevät seuraavasti:

1. Kuvan tulee olla otettu kyseisessä kaupunginosassa
2. Sen saa ottaa kumpi blogaajista vaan, tai sitten molemmat yhdessä

Kuten huomaatte, sääntöjä on vähän. Vuoden mittaan tämä projekti poikii varmasti jotain kilpailuja, joissa on tietenkin palajon palakintoja. Eli pysykää kanavalla.

Ensimmäinen sarjan postaus tulee talviloskaisesta Kulosaaresta. Olisihan startti ollut aivan liian ilmeinen tehdä esim Kalliosta tai Ullanlinnasta, saatikka sitten kapunginosasta numero 1, eli Kruununhaasta. Odottelen innokkaasti tulevaa 53:nnen kaupunginosan, eli ulkosaariston kuvaamista, koska siitä saadaan veneretki. Ja tiedättekö missä on Ultuna, se on kapunginosa nro 59?

Asiaan: Kulosaari, tuo 3809 (1.1.2013) asukkaan ja 1,81km²:n saari Herttoniemen ja Sörnäisten välissä, on entinen kunta ja nykyinen Helsingin 42. kaupunginosa. Se tunnetaan parhaiten vanhana huvilakaupunginosana, jossa on 60-luvulta lähtien ollut myös kerrostaloasutusta. Kulosaaren kuuluisin ravintola ei suinkaan ole ostarin pub kuparipannu, vaan Kulosaaren Casino, joka on suosittu paikka diplomaattitapaamisille. Sijaitseehan Kulosaaressa myös Puolan, Venezuelan, Kiinan, Ukrainan, Iranin, Madagaskarin ja Irakin suurlähetystöt. Knoppitietona vielä sen verran että K.J. Ståhlbergin kyyditys, eli muilutus alkoi 14.10.1930 juurikin Kulosaaresta ja päättyi Joensuuhun. (turha tieto peräisin Wikipediasta)


Posted

in

, , ,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *