Kuvasarjatuli, kun keskinkertainen on riittävän hyvää

  • Jouluhörhöilyn superviikonloppu

    Jouluhörhöilyn superviikonloppu

    En ole aikaisemmin kovinkaan merkittävissä määrin tunnustanut olevani mikään jouluihminen. Toki olen joulusta pitänyt, ja siitä lomasta ja kaikesta rauhallisuudesta nauttinut, mutta en ole ravannut missään joulumarkkinoilla tai muissa tonttupoluissa. Tähän on nyt selvästi tullut muutos. Menneen viikonlopun aikana kävin ensin Tuomaan markkinoilla, joululounaalla ja sitten sunnuntaina vielä tsiigaamassa Luciahommat. Ajelin autolla myös Karhupuiston jouluhäpeningien […]

  • #Helsinki59 – Kruununhaka

    #Helsinki59 – Kruununhaka

    Vanha kruunun hevosten laidunalue on tätä nykyä Helsingin kaupunginosista järjestysnumeroltaan ensimmäinen. 1700-luvulla nykyisen Rauhankadun tietämillä laidunti siis hevot, tätä nykyä kaupunginosa kattaa laitumen lisäksi suuren osan koko Helsingin sen aikaisesta kaupunkialueesta. Etelässä kaupunginosa rajautuu Pohjois-Espaan ja lännessä Unioninkatuun. Muualta sitä rajoittaa meri. Tervasaari kuuluu siis myös tähän kaupunginosaan. Kruununhaassa sijaitsee myös kaikenlaisia merkittäviä pytinkejä, joista […]

  • Projekti 35*35*35: Viimestä viedään

    Projekti 35*35*35: Viimestä viedään

    35 päivän projekti on nyt ohi. Tässä viimeiset vedot: Meidän lauantain saunavuoro on viideltä. Finskin nyky-Airbuseihin ei taitas ihan nää rappuset riittää. Pari päivää meni flunssan kourissa. Tuli sohvalla makaamisen lomassa tempastua parit buranat… Tiistai-illan mahtava ravintolakokemus: Eiran Sandro, ei muuta kun gotta love it. Sais tulla välillä lunta. Kaikki 35*35*35-julkaisut täällä.

  • #Helsinki59 – Malmi

    #Helsinki59 – Malmi

    Malmilla virtaa kaikkien pk-seudun kalabongareiden ja muiden kala-asioista kiinnostuneiden ihmisten keskuudessa tällä hetkellä erittäin kiinnostava vesi nimeltänsä Longinoja. Malmin kaupunginosakuvauksen yhteydessä ajatuksissamme oli heti kärkeen käydä tsiigaamassa, että mitäs hitsiä ne fisut siellä puuhaa. Visiitti oli mielenkiintoinen. Fisut meinaan puuhaa. Sitä itteensä. Eli kutee. Tai valmistautuu siihen. Taimenia polski siis monenlaisia ja monessa eri asennossa […]

  • Projekti 35*35*35: Setti nro 5

    Projekti 35*35*35: Setti nro 5

    Viides setti, eli kuvat järjestysnumeroiltaan 20-25. Olkaatten hyvä: Kotimme vieressä kasvaa tommonen puu, joka on mielestäni ollut auringonlaskussa monesti melko kuvauksellinen. Nyt joku kaupungin puutarhuri on käynyt tuuppaamassa siihen tommosen pupuverkon ja auringonlaskukin meni jo ohi. Höh.   Lapio, josta jää varjo. Miten niin aurinko paistaa matalalta. Lahes. Radiomäel. Jos koko päivän rakentaa venetraileria ja […]

  • #Helsinki59 – Etu-Töölö

    #Helsinki59 – Etu-Töölö

    Taisin jossain aikaisemmassa helsinki59-postauksessani jo mainita sen, että tämä projekti opettaa aika paljon uutta ainakin allekirjoittaneelle. Yksi uusi asia tuli opittua viime perjantaina Etu-Töölön kaupunginosassa: Helsingissä ei ole sellaista kaupunginosaa kuin Töölö. On vain Etu-Töölö ja Taka-Töölö. Nämä molemmat kaupunginosat kuuluvat Kampinmalmin peruspiiriin. Etu-Töölöfaktat tiskiin: Pinta-ala 1,13 km² Asukkaita 14147 (1.1.2013) Työpaikat 6212 (31.12.2011) Kävin […]

  • Projekti 35*35*35: Puolivälin jälkeen

    Projekti 35*35*35: Puolivälin jälkeen

    20 päivää projektia on takana ja saman verran kuvia julkaistu. Neljäs setti näyttää tältä: Perjantaina Korjaamolla oli melkosen äreet kinkerit. Ensin soitti Dark Buddha Rising, josta myös tämä sumea kuva. Bändin tuotanto oli kyllä melkoista jumitusta. Erästä paikalla ollutta ystävääni lainaten: ”käsijarru on melko kireellä”. Ehkäpä vähän liiankin kireellä meikäläisen makuun. Illan pääaktista vastasi kuitenkin […]

  • Projekti 35*35*35: huhhuh…

    Projekti 35*35*35: huhhuh…

    Nyt mä hiffaan, minkä takia Juha mainitsi tuossa omassa mobiilikuvausprojektijutussaan sen, ettei sitoudu ottamaan joka päivä kuvia vuoden ajan. Omasta projektistani on vasta 15 päivää takana ja jotenkin tässä hektisessä elämässä se yhden kuvan ottaminen, etenkin arkipäivinä tuntuu joskus aika hankalalta. Toisaalta taas viikonloppuisin matskua syntyisi ihan erilailla, mutta kun ei laiteta kun vain ja ainoastaan yksi […]

  • #Helsinki59 – Vartiosaari

    #Helsinki59 – Vartiosaari

    Uuden veneen haltuunsaamisen myötä loppusyksyinen meri aukeni taas ihan eri lailla. Ensimmäisenä Helsingin merellisistä kaupunginosista raportoin tähän projektiin Vartiosaaren. Se on ollut mulle sinänsä merkityksellinen mesta, että viimeiset 10 vuotta siellä on tullut käytyä silloin tällöin veneily- ja kalastuskauden aikana. Visiittieni syy on se, että Helsingin Insinöörien kesähuvila sijaitsee tuolla saarella. Huvilalla on ollut kiva […]