Kuukausi: joulukuu 2016

  • Unohtuneet

    Unohtuneet

    Kävin läpi kuvia vuodelta 2016 ja huomasin, että tänä vuonna ole tehnyt ennätyksellisen vähän postauksia. Olen myös kuvannut ennätyksellisen vähän, jos poislasketaan perheen kuvaaminen. Kuvia selaillessa tuli vastaan muutamia kuvia, jotka ovat eri syistä jääneet julkaisematta ja samaan aikaan ollen jotenkin kiinnostavia tahi hauskoja. 2016 unohtuneet kaivettuna naftaliinista.

  • Aaton aallot

    Aaton aallot

    Jouluaatto muodostui hyvin harmaaksi. En edes yrittänyt saada mitään värillistä aikaiseksi. Mustavalkoinen maailma mielessäni marssin Vesijärven jäälle Paimelanlahdella. Jää houkutteli, koska sen pinnalla lillui vesikerros ja kumisaappaat oli todella tarpeen. Vesi aaltoili jään pinnalla, vedin hupun päähän ja toivoin, että minulla olisi ollut tuulenpitävät hanskat.  

  • Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää

    Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää

    Päässä soi vuorotellen Papu ja pojat -bändin Helle ja Hallikaisen Kuurankukka. Asialle pitää tehdä jotain. Lumettomuudesta huolimatta toi pakkanen tekee noista kaikista törröttäjistä ja muista heinistä aika hienon näkösiä. Nappasin macron nokalle ja fikkarin taskuun ja menin tonne pihalle konttailemaan. Taas kerran jouduin toteamaan että macrokuvauksessa se jalusta ois ihan kiva olla mukana, mutta kun […]

  • Vartti Kampissa

    Vartti Kampissa

    Tiedätkö valokuvaaja nimeltään Gavin Hoey? Hänellä youtubessa videoita, joiden ideana on käyttää vartti jossain paikassa kuvaten se eli 15 min challenge. Eilen illalla tein gavinit. Keikka loppui Tavastialla ja bussin lähtöön oli vielä hetkonen. Vartti öistä Kamppia sormet kohmeessa ja kotia kohden.