Pilvijärvi 09:26 x 2

Tarkastelin joulupäivänä säätiedotuksia ja huomasin Tapsaksi ja täksi päiväksi aivan erilaiset säälupaukset. Tähän uskoen päätin kuvata Pilvijärvellä samasta paikasta näinä päivininä ja luonnollisesti auringonnousussa about 09:26 kummallakin puolen.

Tapsa, tuulinen meininki ja Hesarikin kehotti pitämään piposta kiinni. Se oli aivan kurantti ohje ja vetäisin parhaimmissa tuulenpuuskissa hupunkin suojaksi. Ennen auringonnousua keli oli ankean harmaa ja ennätin melkein masentua aiheesta. Muistin kuitenkin lukeneeni lähiviikkoina artikkelin, jossa kehotettiin kuvaamaan huonolla säällä. Ajatuksena oli, että huonolla kelillä tulee dramaattisempaa kuvaa kuin hyvällä kelillä. Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä kahden ensimmäisen kuvan perusteella. Ensimmäinen kuva 26.12 tuulepuuskissa ja toinen tältä päivältä sääennusteen kertoessa pakkasta ja kirkasta taivasta.

Pakkasyön seurauksena oli jäätä alakanut muodostua jo yllättävän paljon. Tämä muutti kuvausretken luonnetta merkittävästi. Tapanin aamupäivänä ei oikeastaa inspiroinut kuvata kovinkaan paljoa, mutta tänään fiilis suosi kuvaajaa. Uusi jää, sen muodostumat ja kuulas keli laittoivat kameran koko järven kierrokselle poiketen Tapsan-retkestä.

Erityishuomiona täytyy sanoa, että harvoin tulee kuvattua kuunsilta ja auringonnousu samalla retkellä ja vieläpä kahden kahvikupin aikaerolla.


Posted

in

,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *