Järvestä nimeltä Ruotsalainen löytyi viime viikonloppuna jotain ihan uutta. Ainakin meille. Nimittäin saari nimeltä Hankosaari. Aivan mielettömän hieno paikka, jonne pääsee veneellä helposti.

Pohjoisrannalle, jossa parhaat poukamat luuraa, ei tällä kertaa ollut asiaa, oli pohjoistuuli meinaan sen verran kova. Päätettiin siis kurvata kippo etelänpuoleiseen poukamaan. Nuotiofasiliteetit olivat saarella muuten virheettömät, mutta klapin klapia tai rangan rankaa ei puuvajassa ollut. En tiedä onko metsähallitus, vai mikälie taho lopettanut näiden retkeilykohteiden puuhuollon. Nuotionrakentajien onneksi tällä saarella ja sen hienossa männikössä on joitain vuosia sitten pyörähtänyt joku pyörrepuuska, trombi, tahi muu naispyörre, joka on lanannut aika paljon semmosta ranne – reisi -paksuusluokan runkoa pötkölleen ja konkeloksi. Niistä on mahdollista tehdä polttopuita poltettavaksi sitten kun kulovaroitus on ohi. Nuotioretkeilykohteena, mikäli omistaa veneen, on paikka aikalailla virheetön. Tänne tullaan tänä kesänä vielä uudestaan, se on varma. Geokätkökin saarelta löytyi ja ipanat jaksoivat pelastusliivit päälläkin kiertää hienosti melkeinpä koko saaren.

Written By

Perttu

“Of course it’s all luck.” – Henri Cartier-Bresson