Otsikossa esitetty kysymys on oleellinen neppisskaban äärellä. Puolikellistä joutuu palaamaan edellisen neppauksen puoliväliin ja kellistä taas edellisen neppauksen aloituspaikkaan. Radalta ulos ajaminen johtaa myös vataavaan tuomioon kuin kelli. Neppaamisen säännöt on kutakuinkin siinä. Tietenkään rataa ei saa manipuloida, eikä muutenkaan huijata.

Allekirjoittaneen vanhat neppisautot löytyivät tuolta pojan autolaatikosta ja kotipihan hiekkalaatikkoon on tehty jo melko komea rata, jota on kierretty muutaman kisan verran. Oleellisena harrastukseen kuuluu tietenkin neppisautojen tuunaaminen. Onneksi mulla oli noita pienoismallimaaleja, joilla saatiin tuhrittua autot uuteen uskoon. 6-vuotiaalle täydellinen tasoitus kisaamiseen oli se, että hänellä on 4 neppausta per vuoro ja mulla 3. Näillä asetuksilla kisasta tuli todella tasaväkinen ja ratkaisu koettiin vasta kierroksen 10 viimeisillä neppauksilla.

Noita autojahan teki aikoinaan Hot-Toys Oy, joka sittemmin on myyty Plastexille. Tällä hetkellä niitä ilmeisesti myydään ainakin Motonetissa ja Etolassa parilla eurolla.

Written By

Perttu

“Of course it’s all luck.” – Henri Cartier-Bresson