#Helsinki59 – Kamppi

Niin sanovi Lemminkäinen: ”Oi Ukko ylijumala, Ukko, pilvien pitäjä, hattarojen hallitsija! Taivas auoksi avaos, ilma kaikki ikkunoiksi!”

Avasin pelin Lönnrotilla. Tämä siksi, että huomenna on Kalevalan päivä. Kalevalasta löytyy myös aasinsilta Kamppiin, joka on paitsi monien tosi hyvien sananmuunnosten lähde, myös koti tuolle Elias Lönnrot / Kalevala -patsaalle. Kamppihan tunnettiin joskus toissa vuosisadalla vielä köyhälistön asuinalueena, mutta nykyään on meininki tietenkin hieman eri. Kokoa kaupunginosalla on vaivaiset 0,94m2 ja väkeä siellä budjailee 11269. Rakennuksista voidaan mainita esimerkiksi Tennispalatsi, joka on rakennettu vuonna 1938, jolloin tosin ainoastaan sen kolmannen kerroksen urheilutiloista käytettiin tuota nimitystä. Olympialaisissa siellä pelattiin ja harjoiteltiin koripalloa. Lasipalatsi, joka oli osa silloisen apulaiskaupunginjohtaja Frenckellin yritystä tehdä kaupungista olympiakelpoinen, rakennettiin aluksi vain ja ainoastaan tilapäiseksi. Sittemmin stadilaiset tykkäsivät rakennuksesta niin paljon, että sen sallittiin jäädä. U. Kekkosen kadulla sijaitseva Hämäläisten talossa taas on majaa pitänyt itse Urkki perheineen yli 20 vuotta (vuodesta -31 vuoteen -56). Katukin oli tuolloin vielä nimeltänsä Kampinkatu. Kekkoskaduksi se muuttui vasta Urhon tultua miehen ikään vuonna 1980. Talon on rakennuttanut Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta, johon meikäläisellä on kytkyjä rouvan kautta. Tästä kytkysyystä pääsin käväisemään näitä kuvia ottaessani tuon talon katolla, jossa en tosin uskaltanut tehdä juuri mitään muuta, kun seistä paikallani kameran laukaisin pohjassa. Korkeanpaikankammo meinasi vetää polvet ns. veteläksi. Kattohommissa oli myös semmonen pikku propleemi, että tuo Hämäläisten talo ei tosiaankaan ole enää korkein pytinki huudeilla, joten maisemien kuvaus oli vähän niin ja näin. Kiitos kuitenkin kattoaccessista Ässälle ja Hämäläisille ylioppilaille.

Kaikki faktat on riipastu wikipediasta.
  

Posted

in

, , ,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *