#Helsinki59 – Katajanokka

Perjantai-iltana mentiin Juhan kanssa ihan yksissä tuumin tutkimaan myrskyn jälkeistä Katajanokkaa. Myrsky oli kyllä mielestäni ainakin täällä eteläisessä osassa Suomea puheisiin nähden suorastaan tissiposkinen, tosin ilmeisesti keskisemmässä Suomessa se oli ravistellut hieman rajummin.

Katajanokka on siitä mielenkiintoinen mesta, että siellähän on vaikka mitä: ex-vankila – hotelli, muutama matkustajasatama, kasino, Uspenskin katedraali, nippu jäänmurtajia ja tietenkin uusi ja hieno maailmanpyörä. Ensimmäisenä Katajanokalle saapuva törmää kuitenkin kanavaan, joka erottaa kaupunginosan mantereesta. Nykyinen saari oli ennen niemi. Joskus 1800-luvun puolessa välissä Suomenlinnan rangaistusvangeille tuupattiin kuitenkin lapiot käteen ja he kaivoivat niemen irti mantereesta. Tänä päivänä kanavan syvyydeksi on ilmoitettu 0,0 m, joten siitä saisi ilmeisesti ajella ainoastaan soutuvehkeillä, tai kanootilla. Kuitenkin, olen sen verran kova jätkä, että olen sen ajanut joskus aikoinaan läpitse mennen ja tullen vanhalla kunnon Kutupulkka I:llä. Takaisin tullessa peräsin kyllä kopsahti johonkin fillarinraatoon tai muuhun vastaavaan.

Katajanokan kupeessa sijaitsi muinoin nykyisen Finnairin, entisen Aeron lentosatama. Sieltä lentoyhtiö operoi lentonsa vuodesta 1924 vuoteen 1936. Toisella puolella nokkaa köllöttelee tosiaan jäänmurtajat, jotka on nykyään kytketty kaupungin kaukolämpöverkkoon, aikaisemmin ne tuottivat itse oman lämpönsä ja lämpimän vetensä.

Sitten vähän katajanokkafaktaa:

  • asukkaita 4454
  • työpaikkoja 5278
  • pinta-ala 0,57 km²

Illalla kävellessämme Katajanokalla, ihmettelin että mistä tänne jugend-talojen väliin tuli nyt yhtäkkiä kompastelemaan niin paljon keski-ikäisiä aivan tolkuttomassa humalassa olevia kansalaisia. Hetken päästä hiffasin että tosiaan, ruotsinlaiva on rantautunut. Päättelyssä auttoivat kovasti export-mallin kaljakeissit, jotka roikkuivat monilla käsissä.

Kaikki faktat wikipediasta ja tästä kaupungin julkaisusta.


Posted

in

, ,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *