200 000 luxia

 

Otsikko kertoo virheeni. Se oli se päivä kun kaikki muutkin, eli 200 000 ihmistä, päätivät lähteä mattimyöhäisinä liikenteeseen. Siis viimeisenä päivänä luonnollisesti, koska olihan Lux Helsinki nähtävä.

Viimeisen illan väkimäärää oli tietysti mahdoton ennustaa etukäteen ja minä en ainakaan ennakoinut tällaisia kävijämääriä. Tapahtuman tiedotta yms sanoi kaiken sujuneen mukavasti viimeisenä iltana ja kaikki antoivat tilaa toisilleen. Ei meinaan pidä paikkaansa. Aivan vittumainen ryysis ja olin onnellinen turvakenkiä muistuttaneesta kenkävalinnasta. Vaihtoehtoja on kaksi. Ihmiset eivät osaa käyttätyä joukkotapahtumissa mitenkään järkevästi, siis liikkua järkevästi, tai sitten minä olen liian maalainen kadulla lonnivien ihmisten joukkoon. Veikkaan jälkimmäistä.

Lux Helsinki tulee olemaan vuoden 2016 kuvatuimpia tapahtumia pääkaupungissamme. Tästä syystä kovin originellit kuvat ei oikein luonnistuneet. Sormia palelsi hillittömästi, ihmismäärä vitutti ja näillä fiiliksillä lähdin puolessavälissä pois. Todennäköisesti menetin kovin paljon, mutta sormeni olivat eri mieltä. Mutta ihmiset on kivoja kun voi olla vain tarkkailijana. Patsaat on kanssa kivoja kun ne on paikallaan eikä lonni iilimadon nopeudella.


Posted

in

,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *