Näin vapun jälkeen realisoitui, että pestistäni Chief Father Officerina on hurahtanut jo kaksi kolmasosaa. On siis aika ottaa pieni välitilinpäätös. Pestin alkaessa julistin kaksiosaisen ohjelmamanifestin: luo uusi unistrategia ja kehitä lujatahtoisen pienasiakkaan neuvottelutaitoja. Ensimmäinen tavoite on mennyt metsään monella eri tavalla ja moneen kertaan. On kokeiltu eloa ilman päiväunia ja ärsyynnytty väsyneestä pikkuhemmosta, kaikkia pänni. On myös nukuttu eripituisia päiväunia ja kukuttu myöhään yöhön, kaikkia pänni. Kokeilujen perusteella ollaan takaisin ensimmäisessä vaihtoehdossa. Neuvottelutaitoja ei sitten ole tarvinnut kehittää, koska ne ovat ihan hallussa.
CFO:n pestissä on käynyt se oletettu tapaus, itsereflektio. Kevään aikana olen huomannut olevani perusluonteeltani huomattavan passivoituva. Voin helposti jäädä kellumaan tilaan, jossa mitään ei saa aikaiseksi. Gradua en ole kirjoittanut riviäkään, vaikka aikaa olisikin ollut. Monia puuhailuja on jäänyt kokonaan tekemättä ja ajattelemattakin. Minulla myös menee hermot aivan jäätävän nopeasti, mutta tämä ei liene minua tunteville mitenkään uutta. Työminä on rauhallinen ja siviiliminä polttaa hihansa nanosekunneissa. Oletin, että taaperon kanssa en räjähtelisi. Olin todella väärässä ja noheva 2,5v muistaa ojentaa minua aiheesta.
Turhautuneisuus on ollut moneen otteeseen hyvin pinnassa. Työssä huolehtii parinkymmenen henkilön aikatauluista, lukemattomista projekteista ja yleisestä sälästä samaan aikaan. Kotona turhautuu liki tyhjän päiväkalenterin kanssa ja ärsyyntyy saamatta siihen mieleistä täytettä. Turhautuminen -> passivoituminen ->turhautuminen ->ärsyyntyminen. Kaikki kunnia pitkään kotona oleville vanhemmille, minun psyykeeni ei varmaankaan ole rakennettu siihen.
Kamalinta on ollut se, että kolme ensimmäistä kuukautta lapseni oli vakuuttunut, etten ole iloinen ja että en rakasta häntä. Itsevarma pikkumies on kylläkin varma, että kaikki muut rakastavat häntä paitsi isä. Ennen koti-isäkauden alkamista muutama tuttava arveli, että olet kyllä muutamassa kuudessa aivan valmis palaamaan toimistolle jopa masentuneena. Näinkö ne sitten olivat oikeassa ja samaa mieltä poikani kanssa? On melkoisen jäytävää, että poika tekee iloisuushavaintoja ja niistä johtopäätöksiä. Viimeisien viikkojen aikana hänen näkemyksensä on lientynyt tilanteeseen, jossa hän toteaa isän olevan hänen kaveri ja halaa päälle. Onneksi, mutta pistää miettimään omaa persoonaa, alttiutta masentumiselle ja ihan omaa käyttäytymistä.
Valitus ja huoh, mutta on kuitenkin todettava tämän CFO-kevään olleen paras päätökseni koskaan. On mahtavaa nähdä pikkuisen hanskaavan uusia asioita tahdilla, josta aikuinen voi vain unelmoida. Saa seurata miten ajatuksenvirta etenee. Taskulaskimella voi oikein hyvin soittaa mummolle, keittiön kuiva-ainekaapin sisällöstä saa tehtyä parkkihallin ja saappaista jättidublojen telineet. Kuvissa oleva pärstäkuvani on kääpiön ottama. Kirppikseltä oli pakko ostaa hänelle oma kamera!
CFO:n lyhenne tulee oikeasti sanoista Chef Father Officer. Haluan ihan kohta jonkun muun tekemää ruokaa. Hyvätkin ruoat alkavat maistua puulta, kun itse on aina kauhan kimpussa.
Vastaa