Ruuhkavuodet. Semmonen käsite jolla haistatin vielä varmaan viisikin vuotta sitten tylysti paskat. Kymmenen vuotta sitten etenkin. Tänä vuonna tämän blogin kirjoittajakunta, eli minä ja Juha, on ehkä kokeneet käsitteen realisoitumisen aika totaalisesti. Juhalle se rankin kohta toistaiseksi taisi ajoittua tonne alkuvuoteen hänen viettäessään koti-isyysjaksoaan. Meikäläisen koti-isyysjakso kuopuksen kanssa alkoi heinäkuussa, mutta ihan oikeasti vasta elokuulta, kun vaimo meni töihin, vanhempi jälkikasvu kouluun ja jäin yksivuotiaan kanssa kotiin. Aika-ajoin on vahvasti semmoinen tunnelma läsnä, että kyllä töissä ois aika paljon iisimpää, mutta kyllähän tämä kaiketi sitten kannattaa, on satsaus minun ja lapseni suhteeseen jne. Muttaniin, tämä kaikki on siis vain ja ainoastaan pohjustusta sille, että tänä vuonna ei saada vuosikisaa, koska henkilökunnalla ei oo ollu aikaa kuvata. Materiaalia ei siis juurikaan ole. Niinpä päädyimme tällaiseen ratkaisuun: katsaus menneeseen kauteen ja sitten ei muuta kun leukaa rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tässä kohtaa on armeliasta muistuttaa blogimme matrasta, josta saamme kiittää Jani Haapojaa. Mantramme menee seuraavasti: Paska saa olla kunhan yrittää. Itseruoskimisen teemassa voisi sanoa, että olimme paskoja yrittämättömyydessä.
Todennäköisesti kaudella 18/19 me saadaan ainaki #helsinki59 päätökseen… onhan se varma joo. Kuluneella toimikaudella saimme kasaan peräti kuusi kaupunginosaa. Jäljellä on enää yhdeksän herkkukohdetta tyyliin Konala ja Suutarila. Viimeinen pyristys vaatii ainoastaan 50% suoritusahkeruuden parannusta tähän kauteen verrattuna. Onko se liikaa vaadittu? Stay tuned!
Vastaa