Vuoden 2020 pääsiäinen oli aika poikkeuksellinen. Yleensä meidän perheessä tänä pitkänä viikonloppuna on suunnattu nokka johonkin muualle kuin pelkästään kotinurkille. Tänä vuonna ei Uudeltamaalta päässyt pois. Karttaa tuijotettuani totesin kumminkin, että Uusimaa on onneksi aika iso ja sieltä löytyy ihan kivoja mestoja. Kelitkin kun näytti olevan aika kivoja, kävin yhden yön pyöräretkellä. Kilsoja kertyi reilu 80, eikä käyty vielä edes lähellä Uudenmaan rajaa. Aamuherätys suon laidalla teeren soidinsuhautteluihin ja tikkojen koputuksiin oli oikein mukava.
Tästä koko koronasta johtuvasta sosiaalisesta eristäytymisestä olen paljon miettinyt sitä, että miten nuo lapset tämän kokee. Toi kohta kolmevuotias ei välttämättä tässä eroa normaaliarkeen edes huomaa, paitsi että kaveripiiri on aika paljon pienempi. Tokaluokkalaiselle tämä taas on jo aikamoinen erikoisaika. Ehkä jopa vielä enemmän kuin tällaiselle etätyötä jo pitkään tehneelle konttorirotalle. Hyvin tokaluokkalaisestakin huomaa jo sen, kuinka tärkeitä nuo sosiaaliset suhteet ovat. Luokkakavereiden kanssa käyty videopuhelu saa lapsen todella hyvälle tuulelle koko loppupäiväksi. Onneksi nyt ei ole esim vuosi 1990, jolloin teknologian kehittymättömyys olisi eristänyt meidät vielä pahemmin. Tämän vielä jotenkuten kestää. Toivottavasti tää kuitenkin loppuu pian…
Vastaa