Lumigeot

Joskus lumi ja jää tekevät geokätköilystä huomattavasti kesäistä menoa vaikeampaa. Poikkeus vahvistaa säännön ja tämä sanonta osuu kohdalleen River of Sipoo geokätkösarjan kohdalla. viponator ja anderski (jep, pseudonyymit ovat tosi kivoja) ovat leiponeet Sipoon jokimaisemaa esittelevän kätkösarjan, jossa kätköjä on peräti yli kolmekymmentä. Tänään kävin keskimmäisen jälkikasvun kanssa noutamassa niistä kuusi.

Ensimmäinen noudettu purkki on oikeastaan löydetty jo 2019, mutta kätkömestarit ovat rakentaneet kätkön saavutettavaksi vain veneestä tai joen jäältä tikkailla. Kiipeilyvaljaat ja haat olisi myöskin mahdollinen välinevalinta. Tänään vihdoin otimme tikkaat matkaan ja pääsimme käsiksi nenän alla olleeseen kohteeseen River of Sipoo_22_Wooden Bridge. Samalla pieteetillä oli muutkin kätköt rakennettu ja osa niistä on sulan maan aikana tavoitettavissa veneellä maaston vaikeusluokituksen ollessa 5. Näin talvella vaikeus luokkaa 1. Tuuttasin postaukseen mukaan kaksi Pilvijärveltä napattua purkkia ja niiden kuvat.

Harvoin aktivoituvan georetki-kuvausteema perustuu seuraavaan julkilausumaan:
Ensimmäisenä on mentävä geokätköilemään ja löydettävä geokätkö. Sitten on otettava valokuva kätköpaikan inspiroimana (vapaa ote muistaen KST:n sloganin paska saa olla kunhan yrittää), mutta kuvalla ei tietystikään saa paljastaa geokätkön sijaintia.

Kätköttäjiä viponator, anderski ja _ATK_ kiittää JDuud (jep, pseudonyymit ovat tosi kivoja)


Posted

in

, ,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *