#Helsinki59 – Hermanni

Hermanni, ruotsiksi Hermanstad on Toukolan, Vallilan ja Sörnäisen kainalossa majaileva merenrantakaupunginosa järjestysnumeroltaan 21. Asukkaita alueella on reilut 5000 ja työpaikkoja 3000, pinta-ala on karvan verran yli neliökilometrin. Hermannin nimi on tullut vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstamin mukaan, joka 1880-luvulla omisti Kumpulan kartanon. Vuonna 1883 hän alkoi vuokraamaan asuntotontteja kartanosta erotetuilta mailtaan. Kartanon maista erotettiin kolme aluetta, joiden nimiksi tuli Hermanstad I, Hermanstad II ja Majstad. Viimeksi mainittu on nykyään kaupunginosa nimeltänsä Toukola, Hermanstad I taas on osa Vallilaa ja tuo Hermanstad II on sitten tämä nykyinen Hermanni. Alueesta tuli tiivis puutaloalue ja Helsinki osti vuonna 1893 nämä kartanon maat ja ne liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 1906. Tänä päivänä noista puutaloista ei montaa ole jäljellä, sillä nyt Hermanni on pääasiassa 1950 ja 1960-lukulaista betoni- ja tiilitaloa. Uudempaakin rakennuskantaa rakennetaan alueelle, kun esimerkiksi vanhan eläinlääketieteellisen korkeakoulun siirtyessä viikkiin vuonna 2006 vapautui Hämeentien kupeesta isohko tontti.

Muusta rakennuskannasta mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi Helsingin vankila, joka myös Sörkan vankilana tunnetaan. Vankilaan sijoitetaan pääasiassa yli vuoden tuomion saaneita vankeja. Väkivalta- ja huumerikolliset ovat wikipedian mukaan hyvin edustettuina. Toinen näkyvä rakennus alueella on Kyläsaaren vanha jätteenpolttolaitos, jossa toimii nykyään kierrätyskeskus.

1900-luvun aluss perustettiin Hermanniin nuorisoseura, jonka nimi oli yllätys yllätys Hermannin nuorisoseura. Sen johtajana toimi tuolloin maisteri Aleksanteri Salava. Kyseinen Salava maanitteli jengiä liittymään nuorisoseuraansa sanomalla heille ”Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan”. Tämä lausahdushan on sittemmin jäänyt elämään ja esiintyy mm Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa.

Kuvauspäiväni oli aivan älyttömän kylmä. Näpit jäässä painelin menemään pitkin Hermannin katuja ja joku vastaantulijakin totesi, että onko sulla kaluston pakkastestaus menossa. Tällä blogijulkaisulla päästiin #Helsinki59 -projektissa tilanteeseen, jossa meillä on jäljellä enää tasan 20 kaupounginosaa. 39 on siis jo kuvattu. Projekti itsessään on alkanut osoittaa jo hieman hiipumisen merkkejä, ainakin julkaisutahdissa, mutta ei anneta sen lannistaa. Tavoitteena on nyt edelleen saada kaikki kaupunginosat kuvattua 2017 aikana.

 


Posted

in

, ,

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *