Ranchfest -18, This is Sirius

Se oli jo kahdeksas kerta näitä tanssiaisia ja KST-Crew ollut mukana melkoisen monta kertaa kameroineen. Toissavuonna otimme käyttöön mallin, jonka mukaan nytkin vedetään. Eli yksi postaus per bändi ja vaihtuva kynäilyvuoro. Virtuaalista ilmakitaraa heiluttaa ensin Juha. Ennen illan ensimmäistä orkesteria täytyy sanoa muutama oleellinen seikka fasiliteeteistä. Aiemmin bändit ovat kuulostaneet pääsääntöisesti hyviltä ihan noin saundien puolesta. Tänä vuonna homma nousi aivan uudelle tasolle! PA toimii vaikka olikin jo vuosi 2018 eikä 2001. Herrat teknikot, miksaaja ja kalustovuokraajat voivat taputella itseään tyytyväisinä hartioille. Myöskin ruokatarjonta nousi Saaran keittiötaituruuden kautta monta kulinaristista askelmaa. Löylyjen laatuakin voi kehua. Kyllä Ranchillä kelpaa!

Lavalla ensimmäisen työvuoron otti This is Sirius. Sirius on ollut illan kattauksessa muutamaankin kertaan festien historiassa ja lienee Ranchfestin ainoa suomeksi joikaava orkesteri. Ensimmäistä orkesteria on aina hyvä odotella saunan lauteilla, mutta This is Siriuksen osalta hommassa on pientä haastetta. Löylyssä voi kuunnella muutaman biisin ja lähteä kiiruhtamaan kuvaustehtäviin. Noudatin tätä kaavaa ja kesken lähtötouhun musa tössäsi ja joku pitkätukka lauteilta tokaisi ”siinä taisi olla soundcheckin ensimmäinen osa”. Kyllä se keikkakin lopulta alkoi.


Posted

in

,

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *