Tänään iltapäivällä ilmaantui hetki, joka oli käytettävä hyväksi. Vapaahetki lapsista ja kodista, aurinkokin vähän paisteli. Reppuun riippumatto, termosmukiin juotavaa, pari munkkia, pieni makuualusta ja kamera.

Perttu on joskus todennut macron olevan hänen mökkilinssi. Syksyn edetessä minä olen huomannut macron olevan minun terapialinssi. Ja erityisesti hetkinä, jolloin turhauttaa, on pakko päästä metsään eikä mikään varsinaisesti hotsita. Näinä hetkinä macro tekee pienistä metsähetkistä mukavampia. Täytyy vain mennä maahan makaamaan ja katsomaan ympärilleen. Täytyy myös heti sanoa, että maassa pötköttämisen ja lähikuvien fiiliksen saa oikein mukavasti myös 70-200mm linssillä. Tätä kauraa löytyy tästäkin postauksesta.

Menin siis lähimetsään macroilemaan. Makasin maassa, kuvasin, riipuin matossa, katselin metsää ja söin munkkeja, fiilistelin tyhjää hetkeä. Tärkeintä oli taas lähteminen. Minun tulee lähdettyä aivan liian harvoin ja tämän kunniaksi liitän tämän päivän kuvien kyytiin myös edellisen lähdön kuvia. Oleellisen huomioitavaa vapaahetken onnistumisessa oli riippumatossa riippuminen. Kallioilla tai kanervikossa istuskellessa ei ole mahdollista päästä samaan positiiviseen jumitukseen, jonka metsän ja riippumaton yhdistelmällä saa aikaiseksi. Liki täydellisen turhaa ja niin siistiä.

Written By