Köyhä Sithin lordi Virosta ja sumuinen Lontoo

Molemmat otsikossa mainitut asiat on bongattu jo viime kuussa, mutta koska olin saamaton ja laiska, en kuvia blogiin aikaisemmin saanut. Maaliskuun alussa oli vuorossa taas poikain perinteinen Britanniareissu, joka aina ja ikuisesti on suuntautunut Lontooseen. Pääpointtina koko reissullahan on jalkapallo ja pubit. Tällä kertaa sain 3/4 henkilöä seurueestamme houkuteltua kuitenkin käymään nähtävyyksissäkin. Taino, ehkä kannattaisi puhua yksikössä, eli nähtävyydessä. Kävimme siis Tate Modernissa. Kyseisessä laitoksessa on kyllä ilmaisissakin näyttelyissä tsiigaamista ihan monikoksi asti, että sinänsä ihan mittava saavutus. Lontoon kuvista taas 2/4 on otettu ensimmäisen yön sumuisella Camden Townin kävelyretkellä. Et millään arvaa mitkä.

Tallinnassa käytiin perheen kanssa ihan ex tempore. Löydettiin sieltä ihan uusia mestoja ja kiivettiin kaupunginmuurillekin monta kertaa. En ole aikaisemmin tiennyt, että sinne muurille edes pääsee. Vanhan kaupungin maisemia en enää jaksanut kuvata, ne on sen verran moneen kertaan räpsitty. Tässä siis enemmänkin yksityiskohtia. Toi reikä on aika mielenkiintoinen. Se oli siis seinässä. Ei tosin WC:n.


Posted

in

,

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *