Edellisessä lappi-henkisessä postauksessa ihastelin tätä valon määrää, kun yölläkään ei ollut pimeää. No nyt alkaa olemaan pimeää. Tässä välissä on kuitenkin tapahtunut paljon ja kuviakin on otettu.

Ulkoilua ja retkeilyä tähän pohjoisen irtiottoon on kuulunut aika läjä. Kukastunturin huiputus fillarilla heinäkuisessa illansuussa oli kertakaikkisen maaginen. Valo oli todella hieno ja maisemat kans.

Norjassa käytiin kahteen otteeseen. Ensin piti käydä vain kertaalleen, mutta aikamme vitsaus, eli koronakaranteeni ajoi meidät ensimmäisen kerran kotiin häntä koipien välissä. Kun Suomen rajan Kilpisjärvellä ylittää, muuttuu maisemat kertaheitolla aika paljon jylhemmiksi. Lumihuippuiset, teräväkärkiset vuoret kohoavat suoraan merestä aika valokuvauksellisesti. Yksi reilu 600 metrinen käytiin huiputtamassakin, mutta huipulta ei paljoa kuvia otettu. Koko laki oli nimittäin niin sankassa sumupilvihupussa, että näkyvyys oli parinkymmenen metrin luokkaa. Matkalta huipulle sai kumminkin käsityksen siitä, kuinka jylhissä maisemissa liikutaan. Kaupunkikuviakin muutama tuli, Tromssasta. Mukava kaupunki.

Viimeinen lomapätkä meni bikepacking-tunnelmissa UKK-puistossa ja Hammastunturin erämaassa. Uskomattoman siistiä. Metsät oli täynnä puolukkaa ja sieniä. Maisemat edelleen kivoja. Tuo Kulmakuru on sellainen paikka, jossa suosittelen kyllä jokaista tuollapäin liikkuvaa käymään, vaikuttava mesta.

Written By

Perttu

“Of course it’s all luck.” – Henri Cartier-Bresson