Kuukausi: heinäkuu 2015

  • #Helsinki59 – Alppiharju

    #Helsinki59 – Alppiharju

    Alppiharju, tuo Alppilan ja Harjun osa-alueista koostuva kaupunginosa itäisessä kantakaupungissa, pitää sisällään muun muassa Suomen suosituimman turistikohteen. Kaikkihan varmaan sen tietävät, että se on Linnanmäki, mutta tiesittekö sitä, että metron ja Kelan tietojen mukaan vuonna 2014 Alppiharju oli Helsingin psykoottisin alue. Eli eniten psykoositapauksia per capita. Mukavammista faktoista voidaan todeta se, että tuolla sijaitsee yksi Suomen suurimmista […]

  • Taistelevat hämähäkit ja muuta mukavaa

    Taistelevat hämähäkit ja muuta mukavaa

    Macron kantaminen mökille on ehdottoman tärkeää, koska sieltä löytyy kaikenlaisia mönkijöitä ja muuta pientä kuvattavaa joka kolosta. Tänä kesänä olen kyseistä linssiä ihan ahkerasti jaksanut kantaa sinne ja takaisin. Siitä ei tosin ole mitään hyötyä, jos sitä pitää koko ajan laukussa, eikä ikinä ruuvaa tuohon kameran keulille. Nyt kuitenkin sain linssin ja rungon kohtaamaan toisensa […]

  • Patarei – taidekeskus

    Patarei – taidekeskus

    Tallinnan Patarei lienee Kanariffan Playa del Whatsoeverin kanssa KST:n raportoiduin ulkomainen kuvauskohde. Eli sieltä on yksi postaus ja se onkin oleellinen postaus eli blogimme avaus. Tiivistettynä: tästä asiassa on kyse. Siis entinen linnoitus, sitten siitä tuli vankila, sitten ihan mitä lienee ja nyt kokonaisuudessaan melkoisen karmaiseva museo. Ei varmasti tule hyvä mieli paitsi ehkä nyt. Patareissa […]

  • Turkulaista turismia

    Turkulaista turismia

    Kesän ollessa mitä on, pitää perheellisen yrittää keksiä jotain muuta lomatekemistä kun mökillä makaaminen. Me lähdettiin yhdeksi yöksi Turkuun. Kylpylään ja linnaan ja hotelliin yöksi, siinähän sitä jo on. Illalla käppäiltiin myös ympäri kaupunkia ja bongasin Juhan edellisen postauksen tyyliin sieltä myös noita lokkeja ja tiiroja.  

  • Ihan siitä läheltä

    Ihan siitä läheltä

    Joskus asiat tulee ottaa ihan kirjaimellisesti. Ihan siitä läheltä, lähietäisyydeltä lähimaastoista. Lähibiologi vastaa kasvien nimeämisestä. Kiinnitä erityistä huomioita piiloeläimiin. Maariankämmekkä – Dactylorhiza maculata Mustikka – Vaccinium myrtillus Kangasmaitikka – Melampyrum pratense. Kuinka moni näkee tässä viittauksen Alieniin? Karhunsammal – Polytrichum sp. Kuusi – Picea abies Niittyleinikki – Ranunculus acris, syn R. ”acer Metsälauha – Deschampsia flexuosa Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare

  • #Helsinki59 – Sörnäinen

    #Helsinki59 – Sörnäinen

    Sörnäinen on täysi kymppi ainakin kaupunginosien numeroinnissa. Tämän lisäksi tärkeimmät numerot on 8500 asukasta, väestötiheys 5473 as./km² ja postinumerot 00500 ja 00580. Nimi ole alkujaan Södernäs ja nimievoluutio on kulkenut seuraavasti vuodesta 1639: Södernäs – Sörnäs – Sörkka – Sörkkä. Kiitos Wikipedia. Sörnäisten pinta-ala on puolitoista neliökilometriä, mutta minä keskityin 2300 ihmistä asuttavaan Merihakaan. Harva kaunpunginosa […]

  • Arrivederci

    Arrivederci

    Tää italiankielinen hömpötyshän tarkoittaa tietysti sitä, että me oltiinkin vaimon kanssa Italiassa, Siellä oli lämmintä ja muutenkin lepposaa. Noi ikuvanhat pohjoisen Italian järverantakaupungit on jotenkin aika valokuvauksellisia käytännössä joka kohdasta. Roskaakaan ei ole samaan malliin kun etelässä. Veronan kaupungin pahin turistirysä, eli Julian vilkutteluparveke oli kyllä melkoisen luotaantyöntävä. Kaikki kävi jostain mystisestä syystä hiplaamassa sen […]